tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

lauantai 4. toukokuuta 2013

Unohtuneita



Lankataseeni alkoi taas näyttää vähän huonolta ja ihmettelinkin, miksi ei kulutus näy, vaikka neulon täällä koko ajan ihan hulluna. Koska lankataseeni on blogin sivupalkissa ja merkkaan siihen kulutuksen vasta, kun olen kyseisestä työstä täällä huudellut, niin se laahaa kovasti perässä.

Ja nyt huomasin, että tämä talvinen setti on jäänyt kokonaan esittelemättä. Aloitin homman lenkkikaulurista ja sen neuloin jo pitkälti viime vuoden puolella. Mitään ohjetta milnulla ei ollut, enkä enää muista silmukkamäärääkään. Lanka on ihanaa Elsbeth Lavoldin SilkyWoolia. Ihanan pehmeää ja joutuisaa neulottavaa. Kunnolista kuvaakaan en ole näemmä saanut siitä otettua.


Koska tavoilleni uskollisena olin ostanut varmasti tarpeeksi lankaa, sitä jäi sen verran, että päätin neuloa myös kämmekkäät. Nämäkin tein ihan omalla mallilla, mukaillen pienten lasten makkaralapasia. Onneksi saajalla on yhtä pieni käsi kuin minullakin ja sain soviteltua oikeaa kokoa ja muotoa matkan varrella.

Ja kun lankaa oli yhä vain, neuloin siitä Star Crossed Slouchy Beret - myssyn (ravel-link). Pitkästä nimestään huolimatta myssy oli mukava ja joutuisa neuloa. Vuoden vaihteessa sain vihdoin viimein pääteltyä kaulurista langanpäät, neulottua kämmekkäisiin peukalot ja viimeisteltyä myssyn. Muistin myös antaa nämä ystävälleni, joka pääsi nauttimaan näiden lämmöntä kuluneena talvena. Koko settiin kului n. 340 g lankaa.


Lankaa on tosiaan tullut ostettua, mutta kuitenkin melko järkevästi . Suurin osa on jo kovaa vauhtia menossa puikoille. Kaikille on ainakin vahva suunnitelma tässä vaiheessa :-).

2 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Herkullisen näköinen setti. Minäkin noita kämmekkäitä miettiny, mutta eipä ole tullut yksiäkään toteutettua. =)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oi miten ihanan värinen setti. Mukavaa alkavaa viikkoa.