tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

tiistai 23. elokuuta 2011

Kiirettä pitää


On tämä lukuvuoden alku aina niin kiireistä aikaa. Omien kiireiden lisäksi meillä on ollut totuttelemista myös siihen, että kotona on yksi koululainenkin. Vaikka Poika kävi eskarin jo koulun puolella, on tämä ekaluokkalaisen äidin elämä paljon vaativampaa.

Käsitöitä olen närpinyt vähän sieltä ja vähän täältä. Ravelryyn listasin ison liudan keskeneräisiä töitä ja melkein alkoi päätä huimata. Aika moni työ odottaa vain sitä viimeistelyä ja onpa muutama valmiskin odottamassa valokuvaamista. Jotenkin ei ole vain jaksanut ja ehtinyt. Mitään työtäkään en saa aikaiseksi tehdä loppuun asti. Kaikki etenevät tasaiseen tahtiin :-)

Pelottaa ihan ajatella, miten sekopäinen olen muutaman viikon päästä. Tänään jo onnistuin ajamaan töistä kotiparkkipaikalle ennen kuin huomasin, että käsilaukku on yhä edelleen työpaikan kaapissa lukkojen takana. Pojalle oli parturi varattuna ja moottoritielläkin piti ajella, joten oli pakko lähteä laukkua hakemaan. Onneksi ei ole pitkä matka. Työkaverit tosin ihmettelivät, kun olin jo kertaalleen toivotellut hyviä päivän jatkoja ja taas olin paikalla.

Kesällä otetuista kuvista on jokunen esittelemättä ja tällä ihanan vihreällä kuvalla toivotan itselleni ja kaikille teille rauhallista ja seesteistä syksyä.

7 kommenttia:

Zzz kirjoitti...

Uusiin rutiineihin on aina totuttelemista.

Minä olen lähdössä hakemaan kaupan kassalle jääneen lyhdyn...ei siis mitään uutta auringon alla :)

Vee kirjoitti...

Tiedän tunteen, meillä kanssa ekaluokkalainen :)

Marika kirjoitti...

Hei Tintti!
Käytin viinilasimerkkien ohjettasi mukaeltuna...kiitos siis ohjeesta!Käyhän kurkkaan blogissani.
Blogisi ja aikaansaannoksesi inspiroivat minua suuresti :))
Mukavaa loppuviikkoa!

kirjoitti...

Querida o pacote chegou na 5ª feira!! Te escrevi um e-mail! Você não recebeu? Não consegui e-mail da Lila...

bjos precisamos falar:))

Rentukka kirjoitti...

Tutulta kuullostaa!

tia kirjoitti...

Siitä se alkaa ja kestää pitkään eteenpäin ja kasvavat niin nopeaan. Vai kävi sinulla vanhanaikaisesti, onneksi oli lukkojen takana ;-) eikä hukassa.

Auli kirjoitti...

Huh huh! ihan jo hengästyin tuota lukiessani. kuulostaa sitli tutulta, vaikka omat lapseni eivät todellakaan ole ekaluokkalaisia ennää. Muuten vaan olen monasti ihan sekaisin kaikesta... Nuo edellisen postauksen viinilasijutut oli vallan ihania! Olisivat ihana idea viedä kemuihin!