tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

perjantai 13. toukokuuta 2011

Perussukat


Onpa muuten hassua, miten vaalituloksen jälkeen, etuliite perus on saanut ihan uuden lisävivahteen. Mutta enpä mene tähän aihepiiriin sen enempää, kun tämä on kuitenkin käsityöblogi ja sellaisena pysyy.

Neuloin miespuoliselle työkaverille villasukat. Ihan tavalliset, samanlaisia olen neulonut jo monen monta paria. Kolmen kerroksen raidat, mummon opettaman kantapää. Eipä tarvinnut ihan hirveästi miettiä tehdessä. Laittoi vaan automaattiohjauksen päälle.

Ainoa uusi asia oli, se että neuloin SeiskaVeikkaa 3,5 mm puikoilla. Olen havinnut, että aika monet neulovat SeiskaVeikkaa tämän paksuisilla puikoilla, jotkut jopa 3,0 mm puikoilla. Itse olen neulonut 4,0 mm puikoilla, joskus puikkojen koko on ollut jopa 4,5 mm. Olen jo jonkin aikaa pohtinut, ovatko sukkani olleet liian löpsöjä, vaikka olen itse ollut iihin oikein tyytyväinen. Pitihän sitä siis kokeilla.


Sukat tuntuivat aika napakoilta ja olettamukseni siitä, että pidän löpsöistä sukista sai vahvistusta. Päätin kuitenkin kysyä muiltakin neulojilta, kun sukat sattuivat olemaan mukana Menitan neuletapaamisessa. Kaikki olivat sitä mieltä, että sukat eivät ainakaan ole liian löpsöt, enemminkin liian napakat. Voin siis jatkossa kaikessa rauhassa neuloa Seiskaveikkasukkani nelosen puikoilla.

Kerroksen vaihtumiskohdasta käytiin kiivasta keskustelua. Minulla se sattui olemaan pohjassa, mikä oli oman pöytäkuntani mielestä ihan hassua. Viereisestä pöydästä onneksi huudeltiin minulle vahvistusta. Lopputulema oli se, että kaipa nämä sukat jollekulle kelpaavat.

Ja hyvinpä kelpasivat. Olisitte nähneet työkaverin onnellisen ilmeen, kun vein hänelle sukat sovitettavaksi. Hän ihasteli kantapäätä: "Tää on kuin mummon tekemä" ja joustinta jalkapöydällä: "Nää sopivat niin hyvin, kun tässä on tällainen hieno." Onnellisena pakkasi sukat reppuunsa eikä yhtään valittanut jalan alla olevasta kerroksen vaihtumiskohdasta. (Myöhemmin tosin kaivoimme ne uudelleen esille, että sain kuvat otettua.)

Ja kyllä tulin minäkin iloiseksi, kun tavallistakin tavallisemmat perussukat saivat jonkun hymyilemään kuin Naantalin aurinko. Toisinaan yksinkertaiset asiat ovat kaikkein parhaimpia.

8 kommenttia:

Zzz kirjoitti...

Takuuvarmasti työkaverilla onnen päivät :).

Minulla on aina värinvaihtumiskohta pohjassa...

Sari kirjoitti...

Joskus juuri ne pienet asiat saavat kaikkein onnellisimmaksi!
Täällä myös kerroksen vaihtuminen aina pohjassa. Näyttäisi mielestäni rumalta päällä, eikä se niin paljoa tunnu että painaisi jalkapohjaa.

Hilkka kirjoitti...

Perussukat ovat aina niin tarpeellisia.
Minulla on tapana neuloa aina liian ohuilla puikoilla, pitääkin alkaa kokeilemaan isommilla.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Miekin oon seiska veikalle käyttänyt nelosen puikkoja, enkä ole mikään kamalan tiukan neuloja. Raitasukissa oon aina laittanut vaihtokohdan sukan sisäsivulle, äiti taas laittaa pohjaan. Se on aina mukavaa, kun joku osaa arvostaa itsetehtyä!

jansku kirjoitti...

perussukat ovat ne parhaimmat..
värin vaihtokohta on mimullakin pohjassa, en oo muuta koskaan aatellukkaa :)
minä teen 3,5 puikoilla seiska veikkaa, mutta tykkään napakoista sukista..

MariL kirjoitti...

Nätit PerSut! ;) (siis PerusSukat!)

Minäkin teen 7 veljes-sukat aina 3,5 mm puikoilla; konttineulesukat kehoitetaan ohjeessa tekemään jopa 2,5 mm puikoilla 7 veljeksestä, ainakin se varren konttineuleosuus. Puseroihin käytän 4 mm puikkoja 7 veljeksessä.

Anneli kirjoitti...

Mistäs tuollaisia automaattiohjauksia saa ostaa ???
Minä kun en saa sukkia aikaiseksi :D

susamaria kirjoitti...

Kyllä minäkin teen raitasukissa vaihtokohdan pohjaan ja 7 veikkasukat neulon 3,5mm puikoilla, kun tykkään tiiviistä ja napakoista. Makuasioita!