tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Suomi-huivi


Työssäni istun hyvin harvoin, enkä juurikaan ole hiljaa. Sen vuoksi kaikki koulutuspäivät ovat haasteellisia, kun pitää vaan istua ja kuunnella. Vaarana on myös se, että luennoitsija on joko tylsä tai ärsyttävä. Molempiin tapauksiin tehoaa käsissä pyörivä neuletyö. Riittävän yksinkertainen neule pitää harhailemaan lähtevät ajatukset kurissa ja mielen keskittyneenä varsinaiseen asiaan.

Sen vuoksi piti varata kahden päivän koulutukseen riittävästi tekemistä. Kaikki keskeneräiset työt ovat sen verran haasteellisia, ettei niitä voinut ajatella. Onneksi lankalaarini ei ole vielä hamsterikuun nälkiinnyttämä. Tarkoituksenani oli ottaa mukaan sukan tekele, mutta kun avasin lankakorini, ponnahtivat silmille taivaansininen Bambino-kerä ja valkoinen Wool.

Brasilialainen ystäväni heitti muutama päivä sitten (ehkä vitsinä) tilaavansa minulta suomalaisen kaulaliinan. Mietin, minkälainen olisi sellainen (miehelle). Kun näin nuo langat vierekkäin, totesin, ettei ole suomalaisempaa kaulaliinaa kuin sinivalkoinen.

Kaulaliinaan meni melkein kokonainen kerä sinistä Bambinoa ja kolme kerää valkoista Woolia, yhteensä 182 g. Valkoista jäi vain 15 cm ja päiden leveämmät raidat ovat tasalevyiset. Ei ole mennyt matematiikan opiskelu hukkaan :-).

Lankalaarissa on muutama kuutiosenttimetri enemmän tilaa :-)
Lankahamsterikuun saldo ylitti kilon :-).
Koulutuspäivät kuluivat mukavasti (tosin luennoiktsijatkin olivat hyviä) :-).

5 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Kaunis on kaulaliina ja ihana blogipohja! :) Aurinkoista viikonloppua sinulle!

MariL kirjoitti...

Ihana kaulaliina ja todella Suomi-henkinen! :)

Kissaemo kirjoitti...

Tyylikäs huivi!

-maria- kirjoitti...

Yli kilon kulutus on mahtava!

kirjoitti...

E saiu um cachecol lindo:)
bjinhos