tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

maanantai 12. lokakuuta 2009

Tuottoisa koulutuspäivä


Kuten eilen uumoilinkin, oli tänään hyvin aikaa neuloa koulutuksessa (epäilijöille tiedoksi: keskitys paremmin asiaan, kun harhailevat ajatukset pysyvät käsissä olevassa neuleessa.). Illalla keksin, että pesukoneessa huovutettavat tossut olisivat riittävän yksinkertainen homma tällaiseen tilaisuuteen. Alku meni hyvin, mutta lanka loppui jo puolilta päivin ja minulla oli käsissäni kaksi puoliksi neulottua tossua.

Onneksi satuimme olemaan Hämeentiellä ja sain kipaistua ruokatauolla lisää lankaa Priimasta. Tarjouskorista tartui mukaan kolme kerää GGH:n Linova-lankaa (74% puuvilla, 26% pellava). Ja pitihän sitä tietysti ostaa myös tälle langalle sopivat puikotkin. Valitsin bambuiset pyöröpuikot (4mm/80 cm). Aluksi bambupuikot tuntuivat oudoilta, mutta hetken päästä luistivat jo todella hyvin. Ne eivät myöskään kolise ikävästi. Kaikkein parasta niissä kuitenkin on se, että puikkojen koko on merkitty selvästi näkyviin. Olenkin ihmetellyt, miksei nykyisissä puikoissa näitä merkintöjä enää ole (vanhemmissa puikoissani kyllä). On todella ärsyttävää arpoa oikeaa kokoa ja etsiä puikkomittaria laatikon pohjalta, kun pitäisi vaan nopeasti päästä tekemisen alkuun.

Iltapäivän aikana sain neulottua kaksi tiskikukkaa ja aloitettua kolmatta. Nämä menevät tuparilahjaksi, jos kutsu sellaisiin joskus tulee.

2 kommenttia:

Kissaemo kirjoitti...

Kylläpä on ollut tehokkaat koulutuspäivät sinulla! ;-)

Minäkin olen tykästynyt bambu- ja muihinkin puisiin puikkoihin ja virkkuukoukkuihin. Harmikseni olen kadottanut jonnekin yhden 2-millisistä bambusukkapuikoistani ja kaksi koukkua on katkennut... toinen lentokoneessa (liian täyteen pakatussa matkalaukussa) ja toisen katkaisi tomera kuopuksemme :-( Pitänee siis täydentää varastoja pikapuoliin!

Palaga kirjoitti...

Etsiskelin tiskikukan mallia, vaan en löytänyt sitä enää mistään. Tuota englanninkielistä ohjetta en ymmärrä ja se sinun ohjeesi oli niin selvä.